Hotel St. George, jossa hetket ovat enemmän

On aika kirjoittaa uusi luku Helsingin hotellihistoriaan. Hotel St. George haastaa toimialan maailman, tavat ja asenteet. Se haastaa konseptillaan myös luksuksen käsitteen. Hotel St. George haluaa tarjota vierailleen enemmän, hyvän olon hetkiä ja persoonallisia valintoja.

Runsas vuosi sitten Kämp Collection Hotels julkisti kymmenennen hotellihankkeensa. Mittavien muutostöiden myötä Hotel St. George avataan Helsingin Vanhan kirkkopuiston maisemaan Yrjönkatu 13:sta vuoden 2018 alussa.

Upean arvokiinteistön 10 000 neliötä seitsemässä kerroksessa muodostavat hotellikokonaisuuden, joka käsittää 148 huonetta sekä viisi sviittiä. Jokaisella sviitillä on oma erityinen yhteytensä Suomen, Helsingin ja rakennuksen historiaan. St. George Suite on hotellin Yrjönkadun julkisivun upea parvekkeellinen huoneisto ja se omistettu nimensä mukaan hotellille. Kuudennen kerroksen Coupole Suiten tornitila ja sen kattokupoli ovat rakennuksen merkittävimpiä osia. 100 Ans Suite on omistettu satavuotiaalle Suomelle vuonna 2017. Poetry Suite sekä Church Park Suite ovat osa kaupunkikulttuurimme historiaa.

Hotelli St. George Care on pohjoismaisen selkeä spa-konsepti uima-altaineen, sauna- ja lepotiloineen sekä hoitohuoneineen. Ravintola Salt ja St. George Bakery & Bar tulevat olemaan todellisia kaupunkilaisten ja vieraiden kohtaamispaikkoja. Hotelli St. Georgen ravintolakonsepti elää luomisprosessiaan. Saltin maailma julkistetaan yhdessä Hotel St. George Caren hyvinvoinnin ohjelman kanssa toukokuun alussa.

Hotellin kruununjalokivi, Winter garden, rakennetaan kiinteistön sisäpihalle lasikaton suojaan. Winter gardenin inspiraationa ovat olleet klassiset 1700- ja 1900-luvun aatelisten konservatoriot viherhuoneineen ja taidekokoelmineen.

Hotel St. Georgen rakennuskokonaisuuden vanhimmat osat ovat 1840-luvulta, mutta arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelema rakennuksen tunnetuin osa valmistui vuonna 1890. Tarjanteen merkittävimpiä töitä on Suomen Kansallisteatteri vuodelta 1902. Yrjönkatu 13:ssa on toiminut muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sekä Suomalainen Klubi. Rakennus on myös toiminut päivälehtihistoriamme uranuurtajan Suomettaren painotalona. Hotel St. Georgen kiinteistön tarinat ovat tärkeässä roolissa hotellin tiloissa sekä tapahtumien innoittajana hotellin valmistuttua.

Hotel St. Georgen kansainvälisen markkinoinnin käynnistää merkittävä taidepanostus. Hotellin Yrjönkadun pääsisäänkäynnin avaraan gallerianomaiseen tilaan ripustetaan kansainvälisesti tunnetun nykytaiteilijan Ai Weiwein teos. Valtavan, valkoisen lohikäärmeen kohtaaminen on vierailijoille taianomainen hetki.

Bambusta käsin tehty Tianwu on leija, valkoiseen silkkiin vaatetettu olento. Tämä ilmava teos on osa installaatiota Er Xi, Air de Jeu, joka oli esillä Le Bon Marché -tavaratalossa Pariisissa alkuvuodesta 2016. Tilateokseensa Weiwei haki innoitusta perinteisistä kiinalaisista Shan Hai Jing -lastensaduista. Vanhimmat tarinoista ovat neljänneltä vuosisadalta ennen ajanlaskun alkua. Tarinat ovat kulkeneet vuosisatojen kuluessa sukupolvilta toisille. Le Bon Marchéssa esillä olleet mytologiset olennot muistuttivat lintuja, kaloja ja lohikäärmeitä. Pariisista Tianwu-lohikäärme matkasi Helsinkiin Galerie Forsblomin näyttelyyn keväällä 2016 ja nyt sen tarina jatkuun Hotel St. Georgen ajassa. Helsinki oli AiWeiwein taiteen näyttämönä myös syksyllä 2015, kun taiteilijan mittava näyttely avasi Helsingin taidemuseon HAMin uudelleen yleisölle.

Toisen erityisen taidekokemuksen Hotelli St. Georgeen on luonut taiteilija Pekka Jylhä, jonka kuusimetrinen messinkilintu saa paikkansa Talvipuutarhan lasikaton alla. Linnun veistokselliset rakenteet leikkivät valon kanssa ja luovat upean tilallisen tunnelman. Kuvanveistäjä Jylhän lintu on komissiotyö Hotel St. Georgen Wintergardeniin.

Taidematka jatkuu hotellin huoneissa, joiden tunnelmaan ja värimaailmaan on valittu suomalaisten eturivin graafikoiden teoksia. Juhana Blomstedtin, Lars-Gunnar Nordströmin sekä  Ernst Mether-Borgströmin taidemaailmat kertovat omaa tarinaansa hotellin vieraille.

Hotel St. Georgen konsepti on saanut jo kansainvälistä kiinnostusta, joka tulee konkretisoitumaan allianssiyhteistyönä Design Hotels -ryhmässä. Design Hotels käsittää runsaat 300 yksityistä hotellia yli 50:ssä maassa ja se vastaanottaa vuosittain yli sata uutta hakemusta. Vain noin 10 prosenttia uusista hotelleista otetaan mukaan.

Hotel St. George on valittu Design Hotelsien huippulanseeraukseksi vuodelle 2017.

Lisätiedot:

Mirkku Kullberg, Creative Director
mirkku.kullberg@stgeorgehelsinki.com

 

Lehdistötiedustelut ja haastattelupyynnöt:

Liisa Kuvaja, Head of Communication
press@stgeorgehelsinki.com • 040 722 5789

 

Materiaalipankki: Hotel St. George material bank

Tule mukaan kirjoittamaan seuraava luku luksushotellien historiaan – Hotel St. Georgen rekrytointikampanja käynnistyy tänään

Helsingin ydinkeskustaan avautuva Hotel St. George etsii uusia ulottuvuuksia hotellitoiminnan arvoille, asenteille ja toimintatavoille. Hotelli haluaa myös määritellä luksuksen aivan uudella tavalla.

Hotel St. Georgen ajattelun taustalla on vieraan kokonaisvaltainen hyvinvoinnin kokemus. Siksi hotelli etsii syksyksi 2017 oman unelmajoukkueensa, joka on valmis toivottamaan vieraat tervetulleiksi St. Georgen maailmaan.

Hotellin johdon rekrytointikampanja käynnistyy tänään 15. helmikuuta. Myöhemmin keväällä johtotiimi etsii omat unelmajoukkueensa toteuttamaan hotellin konseptia.

”St. George on projektina sekä intohimoinen että kunnianhimoinen. Haluamme tiimiimme todellisia heittäytyjiä. Etsimme johtajiksi ihmisiä, joille jokainen kohtaaminen on erityinen”, Hotel St. Georgen Creative Director Mirkku Kullberg kertoo. ”Haluamme mukaan aitoja, rohkeita persoonia rakentamaan yhteistä unelmaa kanssamme. Tavoitteenamme on luoda yhteisö, jonka jäsenet ovat taustoiltaan, koulutukseltaan kuin taidoiltaan erilaisia osaajia ja tekijöitä.”

St. George on pääkaupunkiseudulla toimivan Kämp Collection Hotels -konsernin kymmenes hotelli. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on luoda uutta niin konseptin kuin liiketoimintojen tasolla. Uusi hotelli on myös keskeinen osa projektia, jossa hotelliketju yhteistyökumppaneineen sijoittaa 200 miljoonaa euroa Helsingin hotellitarjonnan kehittämiseen.

St. George kattaa yli 10 000 neliömetriä seitsemässä eritunnelmaisessa kerroksessa. Hotellissa on 153 huonetta, kiinnostava, kansainvälinen ravintolakonsepti, baari, oma leipomo, kylpyläosasto uima-altaineen sekä sisäpihan katettu talvipuutarha. Näistä syntyvät puitteet St. Georgen tavoitteelle olla paljon enemmän kuin hotelli.

Hotel St. George sijaitsee lähellä Vanhankirkon puistoa Yrjönkatu 13:ssa, ja rakennus on jo itsessään arkkitehtoninen maamerkki. Kiinteistö valmistui 1840-luvulla ja sen näyttävin osa vuonna 1890. Rakennuksen on suunnitellut Onni Tarjanne, jonka kuuluisin työ on Suomen Kansallisteatteri.

”St. Georgen brändikonsepti julkistetaan 14. maaliskuuta. Nyt on tärkeintä löytää oikeat ihmiset hotellin johtotiimin”, Mirkku Kullberg kertoo. ”Yhteinen seikkailu alkaa, kun syksyn lehdet putoilevat viereisessä kirkkopuistossa ja tiimimme on valmis toivottamaan vieraat tervetulleiksi St. Georgen maailmaan.”

Jos tunnet, että St. George voisi olla osa sinun maailmaasi, lähetä hakemuksesi meille 15.3.2017 mennessä. Rekrytointikampanjamme toisessa vaiheessa ovat vuorossa haastattelut ja soveltuvuuskokeet. Rekrytointiprosessi on taatusti hauska ja haastava.

Seuraa rekrytointikampanjaa verkossa: www.stgeorgehelsinki.com

Hakemukset: recruitment@stgeorgehelsinki.com

Lisätiedot:
Mirkku Kullberg, Creative Director
mirkku.kullberg@stgeorgehelsinki.com

Lehdistötiedustelut ja haastattelupyynnöt:
Liisa Kuvaja, Head of Marketing and Communication
press@stgeorgehelsinki.com • 040 722 5789

#momentsaremore
#forbetterstay

Share this page:

Hotel Kämpin historiikki julkaistu ruotsiksi

Historiantutkija, professori Laura Kolben kirjoittama Hotel Kämpin historia on käännetty ruotsiksi. Hotel Kämp – Hotellet och dess stad on ilmestynyt jo aiemmin suomeksi ja englanniksi.

Suomen ainoa grand hôtel Hotel Kämp on erottamaton osa Suomen ja Helsingin historiaa. Kämpissä ovat viihtyneet kultakauden taiteilijat ja lukuisat kulttuurin, yhteiskunnan ja politiikan merkkihenkilöt. Hotellin kabineteissa on käyty kiihkeitä neuvotteluja Suomen tulevaisuudesta ja sen ylellisissä huoneissa ovat yöpyneet maailmantähdet 1800-luvun lopulta alkaen.

Laura Kolben teos Hotel Kämp – Hotellet och dess stad on kulttuurimatka loistohotellin seinien sisälle. Samalla se on 130 vuoden aikamatka hotellia ympäröivään kaupunkikulttuuriin, kehittyvän suurkaupungin vaiheisiin ja muuttuvaan Suomeen.

Kirja valottaa hotellin elämää myös kulttuurin, rakennustaiteen, ravintola- ja musiikkiviihteen sekä ruoka- ja juomakulttuurin näkökulmasta. Koko historiansa ajan Hotel Kämp on ollut yhtä aikaa vahvasti paikallinen että kansainvälinen.

”Hotel Kämpin vaiheet kietoutuvat Helsingin, kaupunkikulttuurin, liike-elämän ja poliittisten myllerrysten tarinaan. Sekä hotellin että kaupungin päämääränä on ollut moderni, laadukas ja kosmopoliittinen eurooppalaisuus”, Laura Kolbe kertoo. ”Jo avajaisilmoituksessa todettiin kunnianhimoisesti, että kaikkia kieliä puhutaan. Kielipolitiikka loi perustan Kämpin kansainväliselle hengelle.”

Hotel Kämpillä on aina ollut vahva asema kaksikielisessä kaupungissa idän ja lännen välissä. Siksi myös ruotsinkieliselle teokselle nähtiin tilaus heti suomen- ja englanninkielisten kirjojen ilmestyttyä. Kämp – Hotellet och dess stad -teoksen käännöstyön on rahoittanut Stiftelsen Tre Smeder.

Laura Kolbe on Helsingin yliopiston Euroopan historian professori, historian dosentti, filosofian tohtori ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Tietokirjailijana Kolbe on kirjoittanut tai toimittanut lukuisia teoksia Suomen ja Helsingin historiasta ja kaupunkikulttuurista. Yhdessä Tuula Kousan kanssa toteutettu Kämp – Hotellet och dess stad on erityinen kunnianosoitus Suomelle, Hotel Kämpille ja kaikille niille ihmisille, jotka ovat eläneet tämän suomalaisen instituution ajassa.

Erityiskiitokset kirjan poikkeuksellisen tyylikkäästä graafisesta toteutuksesta kuuluvat Anders Carpelanille. Kiitokset myös käännöstiimi Katarina Torvalds-Wiikille ja Helen Svenssonille.

Kirja on saatavana hyvin varustetuista kirjakaupoista kautta maan.

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
Hotel Kämp | Sissi Ehrström: sissi.ehrstrom@hotelkamp.com, 050 567 0668

Kuvamateriaali:
Hotel Kämp | materiaalipankki

Lue julkaisu myös ruotsiksi

Kämp Collection Hotels toivottaa tervetulleeksi matkabloggaajien huiput

Pohjois-Euroopan suurimman matkailualan tapahtuman Matka 2017 -messujen kansainvälinen bloggaajaohjelma Nordic Bloggers’ Experience (NBE) käynnistyi viikonloppuna, kun yli 70 matkabloggaajaa osallistui Suomi-seikkailuun ympäri maata. Tulevana tiistaina bloggaajat kokoontuvat Klaus K:n La Dolce Vita -teemaisiin tervetuliaisjuhliin.

”Yhteistyö NBE:n kanssa antaa meille hienon mahdollisuuden luoda henkilökohtaisia suhteita kansainvälisiin matkabloggaajiin”, Kämp Collection Hotelsin strateginen markkinointijohtaja Mirkku Kullberg kertoo. ”Uskomme sisällön voimaan, aitoihin tarinoihin ja vahvoihin yhteistyökumppaneihimme viestimme välittäjinä. Näistä syistä aloitimme yhteistyön myös Nordic Bloggers’ Experiencen majoituskumppanina.”

Kämp Collection Hotels on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Nordic Bloggers’ Experiencen virallinen majoituskumppani. Kaikkiaan 27 eri maasta tulleista bloggaajista kolmasosa majoittuu boutiquehotelli Lilla Robertsiin ja Klaus K Hotelliin.

NBE-ohjelma ja Matkamessut ovat saavuttanut kansainvälisesti bloggaajien keskuudessa vahvan statuksen. Hakijoita kampanjaan oli yli 500 kaikkiaan 51 maasta.

Nordic Travel Fair Matka 2017 ja Matka Pro -messut järjestetään Helsingin messukeskuksessa 19.–22.1.2017.
Matkamessujen NBE-bloggaajaohjelma on käynnissä 14.–24.1.2017.

Share this page:

Kämp Collection Hotels Loves Modigliani

brasserie_kamp_afternoon_tea_fb_1200x900px_1-1

Modigliani-iltapäivätee

Syksyn odotetuin näyttely on auennut Ateneumin taidemuseossa Helsingissä. Italialaisen taiteilijan Amedeo Modiglianin (1884–1920) retrospektiivinen näyttely on toistaiseksi laajin Pohjoismaissa esillä ollut Modigliani-kokonaisuus.

Tervetuloa nauttimaan näyttelykierroksen jälkeen Hotel Kämp Brasserieen Modigliani-iltapäiväteestä. Tutustu eleganttiin Modigliani Afternoon Tea -menuun.
Valitsemasi teen lisäksi kattaukseen kuuluu ihastuttava yhdistelmä suolaisia ja makeita herkkupaloja.

Afternoon Tea tarjoillaan Kämp Brasseriessa maanantaista lauantaihin kello 15.00–18.00.

Vieraillessasi Ateneumin Café Modiglianissa saat etukupongin, jonka voit käyttää Kämp Brasseriessa 5.2.2017 saakka.

Modigliani tunnetaan erityisesti eleganteista naiskuvistaan, jotka ovat vaikuttaneet niin kuvataide- kuin muotimaailmaan. Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä veistoksia ja grafiikkaa.

 

Café Modigliani

Istahda näyttelykierroksen lomassa iltapäiväteelle tai vaikka lasilliselle kuohuvaa. Café Modigliani on toteutettu kahden klassikon, Hotel Kämpin ja Ateneumin, yhteistyönä. Aistimasi ajan patina on aitoa, sillä kahvila on sisustettu Hotel Kämpin vanhoilla huonekaluilla. Niitä on vuosikymmenten aikana kuluttanut myös moni kotimainen klassikkotaiteilija. Café Modigliani sijaitsee Ateneumin toisessa kerroksessa.

Café Modiglianin ostoksesi yhteydessä saat edun Hotel Kämp Brasserien iltapäiväteelle. Valitsemasi teen lisäksi kattaukseen kuuluu ihastuttava yhdistelmä suolaisia ja makeita herkkupaloja. Afternoon Tea tarjoillaan Kämp Brasseriessa maanantaista lauantaihin kello 15.00–18.00 aina 5.2.2017 saakka.

 

 

Näyttely on auki 28.10.2016–5.2.2017 (ti, pe 10–18, ke, to 10–20 ja la, su 10–17)

Café Modigliani on avoinna ma–la klo 15.00–18.00 museon aukiolopäivinä

Lisätietoja: http://www.ateneum.fi/nayttelyt/amedeo-modigliani/

 

Yayoi Kusama: In Infinity

© Courtesy of Ota Fine Arts, Tokyo/ Singapore; Victoria Miro Gallery, London; David Zwirner, New York, © Yayoi Kusama

HAMin vuosi 2016 huipentuu japanilaisen Yayoi Kusaman (s. 1929) näyttelyyn. Yayoi Kusama on maailman merkittävimpiä nykytaiteilijoita, joka tunnetaan erityisesti suurikokoisista tilateoksistaan. Niissä katsoja voi tulla osaksi taiteilijan luomaa mielikuvituksellista maailmaa. HAMin näyttely koostuu taiteilijan merkittävimmistä teoksista, joihin kuuluu maalauksia, veistoksia ja installaatioita.
In Infinity on ensimmäinen suuri Suomessa pidetty Kusaman taiteen retrospektiivinen katsaus.

Kämp Collection Hotels tarjoaa unohtumattomia kulttuuri- ja taide-elämyksiä yhdessä HAMin kanssa. Kämp Collection Hotels ja HAMin yhteistyö jatkuu Kusaman innoittamana entistäkin tiiviimpänä tammikuun loppuun asti. Ravintola Yumessa tarjoillaan upea Kusama-henkinen menu, johon voit tutustua täällä. Lisäksi saat uudella You Are Here -taidekortilla 25 % alennuksen taidemuseon lippujen hinnasta. Tee irtiotto arjesta ja nauti mahtavista hetkistä pilkkutaiteen ja -ruokien parissa!

Lisätietoja: https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/yayoi-kusama-in-infinity/

You Are Here – Present Card

You Are Here Present Cardilla parhaat lahjaideat!

Kämp Collection Hotels tarjoaa yöpyville vierailleen erityisiä etuja kiinnostavimmilta suomalaisilta designin ja muodin toimijoilta. You Are Here Present Cardilla saat 10–15 % alennuksia ja tarjouksia normaalihintaisista tuotteista Helsingin keskustan valikoiduissa myymälöissä.

You Are Here Present Card on voimassa 31.12.2016 asti ja yksi etu oikeuttaa yhteen ostokseen.

Ihania ostoshetkiä You Are Here Present Cardin kanssa!

Marimekko marimekko.com
Iittala
Offer does not apply to assorted art glass objects or made to order products.
iittala.fi
Artek
15 % from furniture and lightning. Offer doesn’t apply to accessories. We offer international shipping. Please contact the store personnel. 
artek.fi
Lumi lumiaccessories.com
Finlayson finlayson.fi
Ivana Helsinki ivanahelsinki.com
Anna Ruohonen annaruohonen.com
Samuji samuji.com
Kalevala Koru kalevalakoru.fi
Tillander tillander.com

 

yah_presentcard_card

 

Kämp Collection Hotelsin mittava rekrytointikampanja maalissa

kampc_yhteiskuva_web

“Uudet hotellinjohtajat tekevät nyt maailman parasta hotelliyhtiötä”

Kämp Collection Hotelsin uuden strategian yksi keskeisimpiä hankkeita on ollut mittava rekrytointikampanja, joka lanseerattiin kuluvan vuoden tammikuussa Pohjoismaiden suurimmissa sanoma- ja talouslehdissä. Yhtiö kertoi rekrytoivansa yhdeksän hotellinsa johtoon alan parhaat osaajat. Nyt rekrytointiprosessi on saatu päätökseen.

Pääkaupunkiseudulla toimivan hotelliryhmittymän General Manager -positiot herättivät laajalti kiinnostusta. Hakijoita oli yli 100, joka on näin tiukasti määritellyssä tehtävässä paljon. Myös hakijoiden taso oli erittäin korkea.

”Suurin osa hakemuksista tuli Suomesta tai ulkomailla asuvilta suomalaisilta. Olen erityisen iloinen siitä, kuinka paljon mukana oli ulkomaisia hakijoita sekä kiinnostuksesta myös toimialamme ulkopuolelta. Kampanja levisi laajemmin kuin uskalsimme toivoakaan”, Kämp Collection Hotelsin toimitusjohtaja Laura Tarkka kertoo.

Kämp Collection Hotelsin liikevaihto on kasvanut alkuvuonna yli 20 % ja vahvan kasvun ennustetaan jatkuvan. Konserni investoi yhtiön kehittämiseen ja sen kasvuun yhdessä yhteistyökumppaneidensa kanssa lähes 200 miljoonaa euroa. Vahvan kasvustrategian taustalla on Kämp Collection Hotelsin usko Helsingin vetovoimaisuuteen sekä halu tehdä Suomea ja Helsinkiä entistä kiinnostavammaksi.

Hotellit tunnetaan johtajistaan. Kämp Collection Hotelsin hotellien johtajat ovat persoonia, jotka kohtaavat hotellien brändit, kokevat ne omakseen ja välittävät palvelukonseptin parhaalla mahdolliselle tavalla vierailleen.

”Jokainen hotelli ansaitsee sielun ja sydämen. Uskomme löytäneemme kuhunkin hotelliin juuri sen toiminnan kehittämiseen sopivan osaajan”, Laura Tarkka kertoo.

Hotellien uudet vetäjät ovat:

Hotel Kämp – Tuomas Liewendahl, GM
Lilla Roberts – Kati Jousimies, GM
Hotel Haven – Mika Makkonen, GM
Klaus K – Hanna Kiuru, GM
GLO Kluuvi – Tom Strandberg, GM
GLO Art – Marika Mäkelä, GM
GLO Sello – Jenni Javanainen, GM
Hotel Fabian – Anna Alamäki, Hotel Manager
GLO Airport – Nea Leppänen, Hotel Manager

Maamme kuuluisin hotelli, Hotel Kämp, sai kokeneen vetäjän. Uusi General Manager Tuomas Liewendahl on aiemmin toiminut mm. Tukholman Grand Hotelin kaupallisena johtajana. Hotelli Lilla Robertsin Kati Jousimies on tehnyt pitkän uran Sokos Hotelsin johtotehtävissä. Klaus K:n uusi vetäjä Hanna Kiuru on viime vuodet vastannut Hotel Katajanokan hyvästä kehityksestä. Uutena GLO-ryhmässä aloittaa Tom Strandberg. Hän otti vastuulleen GLO Hotel Kluuvin General Managerin tehtävän. Tomilla on vahva kokemus Radisson Blu -hotellien johtamisesta.

Mika Makkonen siirtyi Hotel Haveniin Kämpin Hotel Managerin positiosta. GLO Hotel Artin johdossa aloittavat Marika Mäkelä ja GLO Hotel Sellon Jenni Javanainen. Kummatkin uudet GM:t ovat tehneet pitkän uran hotelliryhmässä ja kasvaneet erinomaisiksi johtajiksi. Fabianin Anna Alamäki ja GLO Hotel Airportin Nea Leppänen ovat yhtiön pitkäaikaisia ammattilaisia ja nyt uusien haasteiden edessä Hotel Manager -positioissa.

Aiemmin vain Hotel Kämpissä oli hotellinjohtaja, muissa hotelleissa johtajapositio on uusi. Tavoitteet ovat Laura Tarkan mukaan kovat: ”Uusien vetäjien johdolla, kokemuksella ja esimerkillä hotellien ja ravintoloiden henkilökunnalla on into, oikeus ja velvollisuus ylittää vieraidemme odotukset. Panostuksemme hyvään johtamiseen, esimiestyöhön ja asiakaskokemukseen ovat strategiamme kulmakivi”, Laura Tarkka kertoo. ”Arvojen mukainen johtaminen mahdollistaa missiomme We enrich the lives of our community toteuttamisen päivittäin.”

Liite: Kämp Collection Hotelsin uudet hotellien vetäjät ryhmäkuvassa

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Laura Tarkka | | laura.tarkka@kampcollection.com | 040 505 2193

Haastattelupyynnöt:
PR and Communication Manager Sissi Ehrström | sissi.ehrstrom@kampcollection.com | 050 567 0668

Kämp Collecion Hotels on suomalainen hotellikonserni, johon kuuluu joukko Helsingin maineikkaimpia hotelleja ja ravintoloita sekä Kämp Spa. Kämp Collection Hotelsilla työskentelee noin 450 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2015 oli noin 62 miljoonaa euroa. Konsernin kansainvälisesti tunnetuin hotelli on 1887 perustettu legendaarinen Hotel Kämp ja lisäksi siihen kuuluu luksus- ja designhotelli Klaus K, korkeatasoiset Hotelli Haven, Hotelli Fabian, elokuussa avattu Hotelli Lilla Roberts sekä suosittu lifestyle-hotelliketju GLO Hotels. Vuonna 2017 avautuu ryhmän 10. hotelli, St. George Yrjönkadulle. Kämp Collection Hotelsin omistavat CapManin hallinnoimat rahastot, Berling Capital Oy, Rake Oy ja Kämp Collection Hotelsin toimiva johto.

 

Tiedote 15.9.2016