Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme varmistaa, että sivumme palvelevat sinua mahdollisimman hyvin. Mikäli jatkat muuttamatta asetuksia, oletamme sinun hyväksyvän evästeiden käytön sivustollamme. Yksityisyyskäytäntö | Evästekäytäntö Sulje

Petter A. Stordalen - Vihdoinkin maanantai

Kämp Collection Hotelsin omistajan uutuuskirjan suomennos pian kaupoissa
KÄMP COLLECTION HOTELS 2021-03-01

SAATESANAT:

Tämä kirja ilmestyi Norjassa puoli vuotta ennen kuin maailma muuttui. Odotin elämäni parasta vuotta, mutta yhdessä yössä kaikki muuttui niin, että näin vain mustan syöverin, jonka syvyydestä tai pyörteistä minulla ei ollut aavistustakaan. Koronapandemia vahingoitti kaikkia tärkeimpiä toimialojani. Hotelleihin ei tullut enää asiakkaita. Pörssit olivat vapaassa pudotuksessa. Vain hetkeä aiemmin Ving ja Sunclass Airlines olivat olleet elämäni paras sopimus, ja nyt koko jutusta uhkasi muodostua täydellinen katastrofi.

Kriisit olivat meille toki tuttuja. Viimeisin niistä oli vuoden 2008 finanssikriisi. Silloin Nordic Choice Hotelsin kurssi putosi alimmillaan 60 prosenttiin. Niin kävi vain yhtenä päivänä. Olimme sokissa emmekä käsittäneet ollenkaan, mitä oli meneillään, kunnes päivän päästä käyrä alkoi taas hitaasti osoittaa oikeaan suuntaan ja pystyimme jotenkuten hengittämään.

Koronaviruksen takia pudotus ei ollut 60 prosenttia vaan 80 prosenttia. Eikä yhtenä päivänä vaan joka päivä ja yhtäjaksoisesti pari kuukautta.

Tällaista emme olleet kokeneet koskaan aikaisemmin.

Olen aina sanonut, että kriiseissäkin piilee mahdollisuuksia, mutta on vaikeaa olla menettämättä rohkeuttaan, kun pitää sanoa irti 7 500 ihmistä. Meidän toiminnassamme kyse ei
nimittäin ole teollisuudesta. Ei öljystä. Ei kiinteistöistä. Kyse ei ole mistään näistä.

Kyse on ihmisistä.

Arvokkainta Nordic Choice Hotelsissa ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan ihmiset, jotka tekevät meillä töitä. He ovat toimintamme ydin. He ovat meidän tärkein sijoituskohteemme.

Ja juuri näihin ihmisiin koronakriisi osui pahimmin.

Norjalaisilla on ollut monta raskasta maanantaita sitten huhtikuun 2020. Moni ala on kokenut kovia. Moni maanantai on ollut täynnä pelkoa, epävarmuutta ja huonoja uutisia. Siitä näkökulmasta tarkasteltuna nyt ei kannattaisi julkaista tätä kirjaa. Silti julkaisen sen.Nimittäin maanantaisin ponnistellaan myös silloin, kun näkymät ovat synkimmät ja epävarmuus suurimmillaan.

Emme tiedä, kauanko menee, ennen kuin saamme rokotteen. Emme tiedä sitäkään, millaiselta uusi rokotteen jälkeinen maailma näyttää. Mutta maanantai on päivä, jona voimme kääriä hihamme ja tehdä kaiken voitavamme selvitäksemme kriisistä mahdollisimman hyvin. Maanantai on lähtölaukaus jälleen uuteen viikkoon, jona voimme tehdä parhaamme, jotta saisimme työtoverimme takaisin sorvin ääreen niin nopeasti kuin suinkin.

Gunhildillä on tärkeä osa tässä kirjassa. Hänen sairautensa aikana kokemamme asiat olivat yksi niistä syistä, joiden takia halusin kirjoittaa tämän. Niin kuin kaikki kirjan lukevat varmasti ymmärtävät, suhteessamme oli haasteita, mutta kun loppukesällä 2019 sain kirjan valmiiksi, näytti siltä, että selviäisimme niistä. Mutta myös se asia on muuttunut sittemmin: päädyimme lähtemään eri suuntiin.

Toisin sanoen moni asia on toisin kuin vuosi sitten. Tämän kirjan opit pätevät kuitenkin edelleen. Ne auttoivat minua saavuttamaan kaiken, mihin urallani olen päässyt. Ja ne auttavat minua nyt, kun pyrin luovimaan urani toistaiseksi pahimman kriisin läpi. Sen takia julkaisen kirjasta nyt Norjassa myös taskukirjapainoksen, sillä tiedän, että tällä hetkellä maanantait ovat monelle tavallista rankempia.

Toivon, että oppini auttavat sinua niin kuin ne auttavat yhä minua.

Petter A. Stordalen
Bygdøy, 20. lokakuuta 2020


------


Tarjoamme sinulle mahdollisuuden ostaa Vihdoinkin maanantai! -teoksen etuhintaan Suomalaisesta kirjakaupasta. Etukoodi oikeuttaa -20 % alennukseen Suomalaisen Kirjakaupan verkkokaupassa 8.3.-21.3.

Koodi: OtavaVihdoinkinmaanantai