Kirjailijan hotellipäiväkirja. Kohtaus 5.

Olen lusmuillut hotelleissa nyt yli 20 päivää. Luterilainen omatuntoni piinaa enää satunnaisesti. Se virnistää: senkin velttopylly, sinä olet laiska ja hyödytön, häpeäisit edes. Kuuntelen sitä hetken ja hiljennän sen isolla lusikalla chiapuuroa, mikäli jaksan mennä alakertaan. Yhtä kiehtova vaihtoehto on katsoa Klaus Koossa huoneeni ikkunasta aamukiireistä Bulevardia. Kaikilla tuntuu olevan kiire ja päämäärä. Kävellessä tai autoillessa multitäskätään puhelimella supertärkeitä asioita. Minun vuoroni virnistää.

Arkivapaa on neron keksintö. Se on minun kaltaiselle työholistille uusi käsite. Ja olen siis lähtökohtaisesti niitä, joiden mielestä etäily kannustaa laiskuuteen ja palkalliseen omien asioiden hoitamiseen. Olen päästänyt tai päästämässä irti, rimpuillut sen kanssa pari vuotta, nyt yritän vaalia toimettomuutta ja hiljaisuutta. Vaatii riittävän määrän elämänkoulua, ahdistumista ja epäonnistumisia kunnes oivaltaa antautumisen olevan tärkein valinta. Ennen kaltaiselleni ”sankarille” se ei ollut edes vaihtoehto.

Kun lakkaa esittämästä voittamatonta, alkaa uskaltaa. Sitä uskaltaa pyytää apua, uskaltaa vaihtaa mielipidettään, uskaltaa olla herkkä ja uskaltaa puhua tunteistaan sekä peloistaan. Ennen kaikkea sitä rohkenee olla itsensä kanssa rauhassa ja kuunnella ajatuksiaan. Sitä yllättyy itsestään: ”ai, mä olenkin tälläinen tyyppi, vähän toisenlainen kuin kuvittelin.”

St. Georgea suosittelen jokaiselle joka haluaa harjoittaa mielenrauhaa. Se on kaunis keidas, sen historia kannustaa ottamaan kirjan käteen, unohtamaan ajan. Luin hotellin baarissa, Wintergardenissa, Rupi Kaurin Milk and Honey runoteoksen. Hän on intialais-kanadalainen naisrunoilija, joka julkaisee Instagramissa, ulkonäkökeskeisessä mediassa, syvällisiä ajatuksia naiseudesta ja seksuaalisuudesta. Pidän hänen kapinastaan, uskalluksesta olla erilainen.

Pyhän Yrjön jälkeen, ennen Klaus Koota, laiskottelin Fabianissa. Jos tekisin töitä etänä, majoittuisin sinne viikolla. Hotellista on lyhyt matka kaikkialle, siellä on kodinomainen oma rauha ja aulan kulmatilassa voi pitää zoomeja tai mitälie teamsejä. Hotelleissa tuntuu olevan sekä hiljaista että edullista viikolla, kun taas lauantait ovat aika pakattuja.

Joutilaisuus on luovuuden elinehto. Pään tulee tyhjetä, jotta se voi täyttyä uudella. Jos stressaa eilistä tai tulevaa, tai panikoi suoritusta ja omaa vajavaisuuttaan, oivalluksia ei synny, kaikesta tulee keskinkertaista ja välttävää huttua. Jatkuva takakireys ei palvele ketään, vähiten sen kantajaa. Stressaaminen myös tarttuu, se on energiaa, joka huutaa myös muille: ”sinun on oltava hälytystilassa koko ajan!”

Ensimmäisen hotelliviikkoni jälkeen aloin löytää kirjani päähenkilölle puhetavan, sen miten hän replikoi eri tilanteissa. Tarina alkoi elää. Virkkeen viimeinen sana on oleellinen. Joutilaisuus antaa meille tilaa elää.       

Lämmöllä,

Tommi Laiho 

Tommi Laiho on isä, luovan alan ammattilainen, kolumnisti ja esikoiskirjailija. Hänen palkittu rikosromaaninsa Uhanalaiset julkaistaan helmikuussa 2021, kustantaja Myllylahti. Lokakuun viimeisenä päivänä Tommi muutti hotelliin yli kahdeksi kuukaudeksi kirjoittamaan toista kirjaansa. Kolumnissaan hän kirjoittaa vapaamuotoisesti elämästään hotellissa, sekä luovuudesta ja ihmismielen mysteereistä. Kolumni ilmestyy viikoittain.