Kirjailija Tommi Laihon Hotellipäiväkirja

Minulle suotiin mahdollisuus kirjoittaa pari kuukautta hotellissa. Vastineeksi kirjoitan vapaamuotoisesti ajastani täällä. Aluksi se tuntui hieman pompöösiltä. Kehtaako tästä edes kertoa kenellekään.

On lohdullista ymmärtää, että me sepitämme koko ajan itsestämme tarinoita. Ne eivät ole pysyviä, kiveen kirjoitettuja. Oman narratiivin voi muuttaa, ajatusmaailman voi kääntää synkästä positiiviseksi, itseään alentavasta itseään kannustavaksi.

Olen aina ollut levoton sielu. Sitä voi kutsua luonneviaksi. En kiinny pitkäksi aikaan samaan paikkaan, kotiin, heimoon. Siksi hotelleihin väliaikaisesti muuttaminen oli kuin räätälöity kutsu seikkailuun. 

Toinen kirjani kertoo siitä miten emme enää ole yhteydessä itseemme emmekä toisiimme. Me vietämme enemmän aikaa älypuhelimessa kuin yhdessäkään ihmissuhteessamme. Vastineeksi saamme vain dopamiinia, pikaista mielihyvää, samaa mitä alkoholi tarjoaa.

Olen lusmuillut hotelleissa nyt yli 20 päivää. Luterilainen omatuntoni piinaa enää satunnaisesti. Se virnistää: senkin velttopylly, sinä olet laiska ja hyödytön, häpeäisit edes. Kuuntelen sitä hetken ja hiljennän sen isolla lusikalla chiapuuroa, mikäli jaksan mennä alakertaan.

Vakoilin yli kuusikymppistä hyvin pukeutunutta pariskuntaa. Puhuessaan mies piti naista kädestä ja katsoi silmiin. Naisen silmissä oli älyä ja leikkisyyttä. Ihastuin pariskuntaan, vaikka emme vaihtaneet sanoja, vaikka he eivät nähneet minua vaan ainoastaan toisensa

Sunnuntaina, pyhänä, juhlimme itsenäisyyttämme. Olen ylpeä ja isänmaallinen, ihailen maamme omaperäistä kulttuuria, esiäitiemme ja -isiemme selviytymissaagaa. Olemmeko nyt heidän ansiostaan itsenäisiä? Teoreettisesti ja juridisesti valtiona kyllä, yksilötasolla en ole lainkaan varma.

Ehdotus. Pane merkille mikä on ensimmäinen tunteesi, ajatuksesi ja huomiosi uudessa tilanteessa tai ympäristössä. Miten pääsi toimii? Katsotko ensimmäisenä miltä ihminen näyttää ja arvioit hänen sen perusteella, vai arvioitko hänen energiaansa ja tapaa olla läsnä? Kun seuraat mihin huomiosi ja missä järjestyksessä kiinnittyy, sinulle alkaa muodostumaan kuva tavastasi kohdata elämä ja muut ihmiset. Lopputulema voi olla yllättävä. 

Lopun kaiken viimeksi rakkaus on kaiken motivaatio. Sen puute, sen pelko, sen tarve, sen vaje, sen kaipuu, siinä eläminen. Teemme sitten mitä hyvänsä, sanomme mitä tahansa – jossain, siellä takana, edessä tai keskellä – on suhteemme rakkauteen. Kirjailijamme viettää joulua perheensä kanssa Hotel Kämpissä ja pohtii rakkauden universaalimpaa arvoa.

Mikäli siis mietit mitä itseltäsi vaadit tulevaisuudessa, pohdi syvällisesti hetki ketä haluat miellyttää; suurta yleisöä ja yleisiä vaikutelmia vai syvintä minääsi, sitä jota iltaisin, sinisinä hetkinä, kaipaat ja pelkäät kadottaneesi. Mitä sinun tulisi rohjeta, jotta voisit olla rauhassa itsesi kanssa? 

Viimeinen kohde, sen viimeinen ilta ja päiväkirjamerkintä. Kahden kuukauden hotelli- ja ihmiskoe on loppumaisillaan. En tunne haikeutta, vaan suurta kiitollisuutta. Olen kirjassani liuskalla 68, joka on enemmän kuin etukäteen suunnittelin. Olen ravittu, levännyt, täynnä intoa ja monta kokemusta sekä havaintoa rikkaampi.